Kaupunkiluontoa vahvistava yritystoiminta

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Tampere Urban Research Perspectives -sivustolla 23.9.2025.

Luonto kaupungissa oli pitkään ristiriitainen väittämä, kunnes viheralueiden perustamisesta tuli osa kaupunkien palvelutuotantoa. Sittemmin käsitykset kaupunkiluonnosta ja sen tärkeydestä sekä asukkaille että kaupungeille ovat jatkuvasti monipuolistuneet. Kaupunkiluonto kehittyy ekologian, teknologian, talouden sekä ihmisten ja yhteisöjen vuorovaikutuksessa. Sen vaalimisessa tarvitaan monipuolisia osaamisia, kyvykkyyksiä ja sidosryhmäverkostoja. Viime aikoina yritykset ovat omaksuneet uudenlaisia tehtäviä kaupunkiluonnon vahvistamisessa, mutta tutkimusta aiheesta on vielä suhteellisen vähän. Tutkimuksessamme käsittelemme tätä katveeseen jäänyttä aihealuetta, eli yritystoiminnan osuutta kaupunkiluonnon vahvistamisessa. 

Yrityksiä on tutkittava, mutta miksi kaupungeissa?   

Luonnon köyhtyminen on maailmanlaajuinen ongelma ja sen torjuminen vaatii laajaa yhteistyötä ja monenlaisia keinoja. Kun selvitetään yritystoiminnan mahdollisuuksia luonnon elvyttämisessä, kaupungit ovat lupaava tutkimusympäristö. Kaupungit ovat talouskasvun eturintamassa ja siksi vastuussa luonnonvarojen liikakäytöstä sekä luontoa köyhdyttävistä maankäytön muutoksista. Vaikutusketjut ovat pitkälle ulottuvia ja ongelmat kasaantuvia, kuten jälleen todettiin YK:n biodiversiteettikokouksessa Kolumbian Calissa syksyllä 2024. Toisaalta kaupunkien on varmistettava luonnon elinvoimaisuus omalla alueellaan, jotta ne voivat turvata sopeutumiskykynsä ja asukkaidensa hyvinvoinnin. Tässä tilanteessa syntyy uudenlaisia aloitteita, yhteistyötä ja hallintakeinoja sekä kaupunkiluonnon elvyttämiseen erikoistunutta liiketoimintaa. Tutkimalla luonnon elvyttämiseen osallistuvia yrityksiä saadaan tietoa siitä, millaiset liiketoimintamallit ja sidosryhmäsuhteet soveltuvat luonnon monimuotoisuuden suojeluun erilaisissa tilanteissa.   

Luontoa elvyttävä yritystoiminta ei ole itsestään selvä tutkimuskohde. Epäilyksiä herättää se, että vallitsevat talousteoriat ovat pitkään kytkeneet itsensä irti maapallon elämää ylläpitävistä ehdoista. Yksisilmäisesti voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa pidetään yhtenä perussyynä luonnon köyhtymiseen. Kaikki tärkeimmät kansainväliset ohjelmat, sitoumukset ja osapuolet (esim. CBD, EU, GBF, ICLEI, IPBES, IUCN, YK) kuitenkin korostavat, että luonnon köyhtyminen voidaan pysäyttää vain yhteistyössä, jossa myös yritykset ovat mukana. Kestävyystutkimus on osoittanut yhteistyön välttämättömäksi.  

Tutkimus, joka käsittelee yritysten osallistumista luontokriisin ratkaisuun, on toistaiseksi hajanaista ja riittämätöntä. Luonnon monimuotoisuutta turvaavia yrityksiä on tutkittu usein markkinalähtöisesti tarkastelemalla niitä ekosysteemipalvelujen turvaajina. Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan luonnon ihmisille tuottamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä, kuten ravintoa, pölytystä, virkistymismahdollisuuksia sekä ravinnekiertoa ja ravinnerikasta maaperää. Tämä lähestymistapa on saanut ristiriitaisen vastaanoton, koska se perustuu luonnon taloudelliseen arvottamiseen. Yritysvastuututkimuksessa puolestaan huomion kohteena ovat erityisesti yritysten ympäristöraportointi ja muut vapaaehtoiset toimet luontohaittojen lieventämiseksi. Vaikka yritysvastuu on parhaimmillaan liiketoiminnan ydintä, se toteutuu nykymuodossaan vaillinaisesti eikä riitä tuottamaan sellaista yhteistyötä, jota tarvitaan luontokriisin ratkaisussa. Viime aikoina ”luontopositiivisuus” on otettu lähtökohdaksi pohdittaessa aikaisempaa radikaalimmin sitä, millaiseen yritysvastuuseen ja sidosryhmäyhteistyöhön liiketoiminnassa tulisi ryhtyä, jotta ratkaiseva muutos luonnon palautumisessa voitaisiin saada aikaan.  

Omassa tutkimuksessamme korostamme sidosryhmäsuhteiden ensisijaisuutta. Yrityksiä ei ole olemassa ilman sidosryhmäsuhteita ja -vuorovaikutusta – tätä väitettä tukevat sekä teoria että todellisuus. Sidosryhmiä ovat muun muassa työntekijät, johto ja omistajat sekä ennen kaikkea muuntuva joukko sidosryhmiä, joiden välityksellä yritys on dynaamisessa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Oletuksemme mukaan yritykset voivat yhdessä sidosryhmiensä kanssa osallistua tulokselliseen yhteistyöhön luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja samalla parantaa omia kyvykkyyksiään kestävyystoimijoina. 

Yritysten erikoistuminen sidosryhmien avulla 

Keskeisiä kaupunkiluonnon elvytystoimia ovat vihreyden lisääminen, ekologisten systeemien vahvistaminen ja luontovaurioiden korjaaminen. Nämä yhteistyötä vaativat toimet täydentävät toisiaan ja edistävät kestävyyttä kaupungeissa. Tapaustutkimuksemme Suomen kaupunkiseuduilla osoittavat, että yrityksiä on mukana näissä kaikissa toimintatavoissa. Se, mihin yritykset erikoistuvat ja keskittyvät kaupunkiluonnon elvyttämisessä, muotoutuu vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa. Ratkaisevaa onkin se, kuinka sidosryhmäsuhteet kehittyvät suhteessa yrityksen strategiaan, liiketoimintaan ja kaupunkiluonnon dynamiikkaan. Tutkimuksessamme tarkastelemme yritysten ja niiden sidosryhmien kaupunkiluonnon elvytystoimia kolmen tapauksen kautta liittyen viherkattoihin, hulevesiin ja kiviainesten louhintaan. 

Viherkattoja tuottavia yrityksiä olemme tutkineet vihreyden lisääjinä. Nämä yritykset ovat onnistuneet vakiinnuttamaan tuotanto- ja palvelulinjan, jonka avulla eläviä kasviyhdyskuntia pystytään yhdistämään rakennettuihin pintoihin lisäämään luonnon monimuotoisuutta sekä hillitsemään rankkasateiden vaikutuksia kaupungeissa. Viherkattojen ja -seinien perustaminen on mahdollista vain hyvin toimivan yhteistyön avulla. Yritysten sidosryhmiin kuuluu esimerkiksi rakennusliikkeitä, kaupunkien toimialoja ja asiantuntijoita, taloyhtiöitä ja asukkaita sekä tutkijoita, jotka tuottavat tietoa viherkattotyyppien ekologiasta ja seurantamenetelmistä. Eri tahojen odotukset, osaaminen ja kokemukset vaikuttavat yritysten strategiaan ja liiketoimintaan. Yhtä lailla myös viherkatto on elävä osapuoli, jonka reaktioihin yrityksen on vastattava eri tilanteissa. Luonnon prosessit voivat olla pitkiä, ja valitettavasti liiketoiminta on usein lyhytjänteistä. Alalla on kuitenkin ryhdytty paneutumaan myös hoitoon ja ylläpitoon viherkattojen pitkän aikavälin elinvoimaisuuden ja ekologisen jatkuvuuden turvaamiseksi.  

Tutkijat B2N-hankkeesta keräämässä aineistoa Hervannan Kampusareenan viherkatolla. Paikan ideaa, toteutusta ja monipuolista kasvillisuutta esittelivät Juha Luoma arkkitehtitoimistosta (vasemmalla) ja Henrik Bos viherkattoyrityksestä (keskellä). Kuva: Mervi Huhtelin.

Luonnonmukaiset hulevesijärjestelmät ovat puolestaan yleistyneet kaupunkirakentamisessa tulvien vuoksi. Nämä uudenlaiset hulevesikäytännöt ovat osa vesien hallintaa kaupungeissa ja ne perustuvat ekologisten prosessien palauttamiseen kaupunkimaisemassa. Kiinnostuksemme kohteena ovat olleet yritykset, jotka tekevät kaupunkien kanssa yhteistyötä näissä hankkeissa. Hankkeiden tavoitteena on ohjata putkissa kulkevat hulevedet kulkemaan maanpinnalla kaupunkimaiseman läpi siten, että ne imeytyvät ja puhdistuvat kasvillisuuden ja viivytysaltaiden avulla sekä lisäävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta. Näin tulvahaitat lievenevät ja haitallinen kuormitus ympäröiviin vesistöihin vähenee. Hulevesihankkeissa yrityksiä osallistuu vesireittien suunnitteluun, hydrologiseen mallinnukseen, riskilaskentaan ja seurantoihin, mutta myös osajärjestelmien tekniseen toteuttamiseen ja kasvillisuuden hallintaan. Järjestelmän eriluonteiset osat kehitetään yhteistyössä sellaisiksi, että ne tukevat kokonaisuuden toimintaa. Hankkeisiin osallistuvien sidosryhmien on muokattava ajattelutapojaan, sillä putkista esiin nostettu vesi saa nyt uuden merkityksen ekologisten ja sosiaalisten prosessien kantajana. Parhaimmillaan hulevesijärjestelmien ympärille muodostuu ammattilaisista koostuva, symbioottinen sidosryhmäverkosto, jossa osapuolten on luotettava toistensa toimintaan ja oltava valmiita yhteiseen oppimiseen. Ratkaistavia asioita ovat esimerkiksi asukkaiden ja luontojärjestöjen osallistuminen sekä luonnon aiheuttamat yllätykset, kuten nopeat kasvillisuusmuutokset käytävävaikutuksen seurauksena. Käytävävaikutus syntyy purouoman vaikutuksesta, kun jokin yksittäinen laji saavuttaa hallitsevan aseman ja voi vallata purouoman kokonaan. 

Kiviainesyrityksiä ja louhintatoimintaa tarkastelemalla olemme tutkineet sitä, miten yritykset sidosryhmineen osallistuvat luontovaurioiden korjaamiseen. Kaupungit rakennetaan kivestä, ja yritykset hankkivat raaka-aineen niin läheltä kuin mahdollista. Sen seurauksena kaupunkien sisällä sekä reunamilla on käytöstä poistuvia louhoksia ja soranottopaikkoja, jotka vaativat jälkihoitoa. Laki edellyttää louhittujen alueiden maisemointia ja männynistutusta, mutta tämä ei riitä kiviainesyrityksille, jotka haluavat parantaa toimintansa hyväksyttävyyttä. Sen vuoksi ne ovat ryhtyneet vapaaehtoisesti tavoittelemaan ennallistamiskeinoja, joiden avulla ne pystyvät edistämään luonnon monimuotoisuutta enemmän kuin laki edellyttää. Koska yrityksiltä usein puuttuu tarvittava asiantuntemus luonnon palauttamisen keinoista ja monimuotoisuuden tukemisesta, ne ovat tukeutuneet eri sidosryhmiin, kuten luontojärjestöihin, paikallisyhteisöihin ja tutkijoihin. Tarjoamalla alueensa koekentäksi näille yhteistyötahoille ja avustamalla teknisesti luonnon elvyttämisessä yritykset saavat vastineeksi mainetta ja osaamista kestävyystoimijoina. Tällainen avoimeen innovointiin perustuva yhteistyö on tuottanut elinympäristöjä uhanalaiselle eläin- ja kasvilajistolle sekä mielekkäitä virkistysalueita ihmisille. Kiviainestuotannon rinnalla yritykset ovat myös ryhtyneet laatimaan itselleen luontostrategioita ja jopa harkitsemaan sivutoimialaa luonnon elvyttämisestä. Hyötyjen jakautuminen ja pitkäjänteisyyden varmistaminen ovat vielä avoimia kysymyksiä.  

Mistä tulokset kertovat? 

Edellä mainitut tapaukset kuvaavat alkukehitystä kaupunkiluonnon elvyttämisessä ja osoittavat, että yritystoiminta voi erikoistua monin tavoin tukemaan kaupunkien ekologista kestävyyttä. Yritykset toimivat sidosryhmäsuhteiden välityksellä, mutta tulevat mukaan omista lähtökohdistaan. Viherkattoyritykset tuottavat luontoelementtejä, monialainen yritysyhteistyö palauttaa luonnonmukaisia vesireittejä kaupunkeihin, ja kiviainesyritykset käynnistävät luonnon palautumisprosesseja vauriokohteisiin. Tavoitteemme ei ole mitata toiminnan hyötyjä luonnon monimuotoisuudelle tai arvioida, ruokkiiko tämän kaltainen yritystoiminta laajentuessaan kehitystä myös kaupunkien ulkopuolella. Sen sijaan olemme paljastaneet mekanismeja, joiden avulla voidaan arvioida yritystoiminnan meneillään olevaa ja tulevaa kehitystä, reunaehtoja ja mahdollisuuksia luonnon elvyttämisessä yhteistyössä muiden osapuolten kanssa.  

Olemme huomanneet, että kaupallinen logiikka ei suoraan määritä sitä, millaiseksi luonto on määriteltävä tai muokattava, jotta yritys voi osallistua luonnon elvyttämiseen ja vahvistamiseen.  Asiaan vaikuttavia tekijöitä ovat yrityksen strategia, liiketoimintamalli, sidosryhmäsuhteet ja luonnon dynamiikka, ja näiden tekijöiden väliset kytkennät ovat jatkuvasti muutoksessa. Jotkin tekijät ovat vakaampia kuin toiset tapauksesta ja kehitysvaiheesta riippuen. Tärkeimpiä ovat sidosryhmäsuhteet, sillä ne auttavat yrityksiä tulkitsemaan ja ottamaan huomioon luonnon dynamiikan vaikutuksia, antavat sysäyksiä uusille käytännöille ja taidoille sekä määrittävät sen, kuinka yritysten toimintamahdollisuudet luonnon elvyttämisessä avautuvat tai sulkeutuvat.  

Tutkimusta tehdessämme olemme havainneet, että sidosryhmäsuhteiden kautta avautuu reittejä tieteidenväliseen yhteistyöhön kaupunkitutkimuksessa. B2N-hankkeessa yhdistimme liiketalouden ja ympäristöpolitiikan tutkimusta.   

Ari Jokinen, Riikka Tapaninaho, Johanna Kujala, Anna Hannula & Hannele Mäkelä